Historiaa

Kivijärven viimeiset kyläkoulut – Heinolahti ja Hoikanperä – lakkautettiin 90-luvun lopussa. Samoihin aikoihin luokanopettaja Kauko Jokisalo viritteli ajatusta koulumuseon perustamisesta. Ajatus ei kuitenkaan tuolloin edennyt toiminnan asteelle. Kouluratkaisut kirpaisivat ehkä liikaa ja kauemmaksi oli vaikea nähdä.

Koulumuseoajatusta on senkin jälkeen heitelty ilmaan, kunnes asian nosti esiin kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Risto Piispanen sivistystoimenlautakunnassa 27.1.2006. Lautakunnassa kunnanhallitusta edustava Piispanen toivoi, että asiaa lähdettäisiin viemään eteenpäin, sillä Valoharjun kiinteistö olisi helpohkosti muunnettavissa koulumuseoksi ja vanhat koulutavarat olisi syytä kerätä viimeistään nyt yhteen paikkaan. Asia otettiin ylimääräisenä pykälänä käsittelyyn ja paikalla olleet lautakunnan jäsenet Ilari Kotilainen, Sanna Holm, Pertti Kainulainen, Marjo Kotilainen ja Kaija Urpilainen päättivät nimetä kymmenen jäsentä käsittävän työryhmän valmistelemaan asiaa.

 

Koulumuseotyöryhmä kokoontui 12.4. Valoharjun tiloihin linjaamaan hanketta, mutta muuten asia eteni viranhaltijapainotteisesti ja talkootyön voimalla. Tekninen toimi pystyi kiireistään huolimatta irrottamaan muutaman miehen hetkittäin töihin Valoharjuun touko-kesäkuussa. Raimo Pigg oli aloittelemassa tilassa olevan väliseinän purkua ja hirsiseinien paljastusta. Hanke myös muuntui ajan kanssa. Alunperin ajateltiin, että otetaan vain yksi hirsiseinä esiin, mutta koska hirsiseinä näytti olevan kunnossa ja hyvännäköinen, päätettiin paljastaa kaikki hirsiseinät. Katonmaalauksesta luovuttiin, mutta lattia ja ikkunankarmit maalattiin Raimon ja Jari-Pekka Mikkosen toimesta. Purku- ja muutostöissä oli paljon pientä ja suurta tekemistä ja talkootyö nousi tärkeäksi tekijäksi hankkeen etenemisessä. Esimerkiksi kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja teki suuren määrän talkootunteja purkaessaan seiniä, peittäessään ovilla pari seinien alta paljastunutta ovireikää, tehdessään listoja jne.

 

Heinäkuun alussa tila oli ”teknisesti” valmis. Kirjaston väen pestyä hirsiseinät ja lattiat tila oli hetken aikaa kuin akustinen ja idyllinen konserttisali. Oli helppo kuvitella kivijärviset istumaan ja keskittymään flyygelimusiikkiin järven ja kukkivan sireenin siintäessä ikkunoista. Haaveilu jäi kuitenkin vähiin, sillä työpäivien jälkeen illat kuluivat koulun varastoja läpikäydessä ja pikkuhiljaa tavaroita siirrellessä koululta toiselle. Saattoi siinä hetkellisesti lapsityövoimaakin tarvita ja joskus päiväkin toiseksi vaihtua. Yhdessä isommalla porukalla olimme kiertäneet ja valikoineet isot tavarat, jotka teknisen toimen miehet ystävällisesti siirsivät Valoharjuun. Heitjärven koululta löysimme mm. höyläpenkin. Koulumuseon avajaisia vietettiin 17. heinäkuuta 2006. Paikalla oli nelisenkymmentä kiinnostunutta.

 

Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahasto myönsi 1.10.2006 Kivijärven kotiseutuyhdistys ry:lle 5 000 euroa koulumuseon perustamiseen ja kehittämiseen, joten koulumuseon kehittäminen jatkuu.

 

VUOSI

JAKSO

AUKI

H

HLÖÄ

H/HLÖÄ

2006

17.7.-18.8.

ma 13-19, ke,pe 10-13

60

138

2

2007

4.-25.7.

ke,pe 10-13

21

92

4

2008

2.-28.7.

ke,pe 10-13

21

63

3

2009

1.7.-2.8.

ke, pe 10-13, su 11-14

42

153

4

2010

4.7.-1.8.

ke, su 11-14

27

124

5

2011

1.-31.7.

ke, su 11-14

27

71

3

2012

1.-29.7.

ke, su 11-14

27

121

5

2013

3.-31.7.

ke, su 11-14

27

153

6

2014

2.-30.7.

ke, su 12-14

16+8

286

12