Ajankohtaista

Kivijärven 23. Kivekäs-merkkihenkilöksi on valittu Anne Kalmari. Valinta julkistettiin 29.11. kotiseutujuhlassa.
Jäsenmaksut 2015 (18.11.2015)
Laskut tämän vuoden jäsenmaksuista lähetetään marraskuun aikana.
Syyskokous on su 20.12. klo 13 kirjaston aulassa. Kokouksessa suunnitellaan mm. seuraavan vuoden toimintaa. Tervetuloa, jäsenet!
Kotiportti 12 -lehti on kasattu, kirjoitettu ja taitettu ja tätä kirjoittaessa painossa. Lehti valmistunee kuun vaihteessa. Lehteä saa tuttuun tapaan mm. Särkisen Ahtilta, Oinosen Leenalta, kirjastosta ja joulumarkkinoilta la 5.12. Myös hinta on entinen, 10 e.
Tervetuloa kotiseutujuhlaan su 29.11. klo 13. Juhla pidetään tällä kertaa Kalmareilla, Puralankylällä. Juhlapuheen pitää Suomen kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalo. Kivijärven 23. Kivekäs -merkkihenkilö on valittu ja valinta julkistetaan kotiseutujuhlassa.
Perinteinen kotiseuturetki tehdään la 18.7., tällä kertaa Reisjärvelle.
Palkinnot jaettiin museopäivän päätteeksi. Ne palkinnonsaajat, jotka eivät olleet enää paikalla, voivat noutaa palkintonsa kirjastosta.
Kivijärven kotiseutuyhdistys sai Museovirastolta avustuksen museon perusnäyttelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen.
Kivijärven kotiseutuyhdistyksen yleinen kokous pidetään su 29.3. klo 14 kirjaston aulassa.
RSS ATOM